Leegoilu

Saanko muotoilla palvelusi?

Tavaroiden kulutuksen vähentyessä palvelujen merkitys kasvaa jatkuvasti. Suomen yrityksistä jo noin 70 % toimii palvelualalla. Tarvitsemme lisää ja uusia palveluja liikkumiseen, kommunikointiin, asioiden mahdollistamiseen, avuksi moneen asiaan; maksamiseen, osaamisen kasvattamiseen, vapaa-aikaan ja moneen muuhun.  Parhaat palvelut vastaavat ihmisten todellisiin tarpeisiin ja ovat taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä. Parhaat palvelut – perinteiset tai digitaaliset – ovat yleensä myös muotoilutyön tuotteita.

Millä niitä palveluja sitten muotoillaan – saksilla vai vasaralla?

Yksiselitteistä määritelmää palvelumuotoilulle ei ole, mutta voidaan puhua systemaattisesta tavasta auttaa organisaatioita havaitsemaan palvelujen strategiset mahdollisuudet liiketoiminnassa, innovoimaan uusia palveluja ja kehittämään jo olemassa olevia palveluja.  Palveluja muotoiltaessa käytetään kehittämistyössä perinteisiä muotoilun menetelmiä mutta myös uusia ajatuksia ja ennennäkemättömiä tulokulmia, huumori ja leikki mukaan lukien.

Palvelujen muotoilun keskiössä on aina ASIAKASYMMÄRRYS. Millaisia tarpeita, odotuksia ja pelkotiloja asiakkaallasi on? Erilaisilla menetelmillä kuten haastatteluilla, varjostuksella, luotaimilla tai esimerkiksi empatiakävelyillä voidaan selvittää asiakkaan tarpeita ja tunteita.

Asiakasymmärryksen perusteella luodaan alustava palvelukonsepti, jota testataan ja jatkokehitetään protoilun hengessä ja tilanteeseen sopivilla menetelmillä. Voidaan esimerkiksi rakentaa palvelupolku kyniä, paperia, kartonkia, laatikoita, kierrätysmateriaaleja tai Legoja käyttäen.  Prototypointi on nopea ja edullinen tapa konkretisoida suunnittelua ja tuoda suunnitelmat muiden kommentoitavaksi ja edelleen kehitettäväksi. Prosessin aikana hyväksytään tietty keskeneräisyys; valmista ei synny heti. Tavoitteena on aina asiakkaan sydämen valloittaminen 100 %:sesti ja samalla palveluntarjoajan liiketoiminnallisten tavoitteiden täyttyminen. Strateginen suunnittelu on siis myös tärkeä osa muotoiluprosessia. Palvelun käyttöönotonkin jälkeen muotoilu jatkuu: palvelu ei ole koskaan valmis. Sitä voidaan jalostaa jatkuvasti paremmaksi asiakaspalautteen perusteella.  

Jos kaipaat ideoita oman palveluympäristösi kehittämiseen, palvelujesi käytettävyyden parantamiseen, palvelujesi erilaistamiseen tai uusien palvelujen kehittämiseen, ota palvelukseesi Projecticon asiantuntijat. Muotoilemme kanssasi asiakkaan näkökulmasta helposti lähestyttävän, ymmärrettävän ja ainutkertaisen palvelukokonaisuuden.